Miltä oikeasti näyttää kansainvälisesti toimivan copywriterin elämä – todellisuudessa?
Miksi ylipäätään korostan kansainvälisyyttä?
No paristakin painavasta syystä.
Olen aina kokenut omimmaksi lähtökohdaksi toimia rajattomasti, eikä rajoittua vain paikalliseen elämään, oli olosuhteet mitä tahansa.
Ja toisekseen minusta on sulaa hulluutta ajatella ”ensin paikallisesti, sitten monistetaan muualle” -ajattelutavalla – oikeasti rajoitteet ovat olemassa ainoastaan omassa päässä!
No miltä se kansainvälinen tekeminen sitten näyttää, konkreettisesti?
No, viimeisten parin kk aikana on tullut koluttua mm. Lontoo pariin kertaan, Brighton, Edinburgh, kotoisempi Tukholma…

Ja viimeisten muutaman kuukauden aikana mm. Sydney, Singapore, Rooma…

Mutta välillä on sulkeuduttava vaikka sitten hotellihuoneeseen takomaan tulosta, etenkin silloin kun muusaa täytyy vähän avittaa antamalla ihanteelliset olosuhteet…

Ja sitten kun iso kirjoitusrupeama on saatu valmiiksi, täytyy palautua esim. kellumalla pimennetyillä aalloilla…

Eikä unohdeta studiosessioitakaan, niitä riittää kun tehdään isoja määriä koulutussisältöä asiakkaille…

Satoi tai paistoi, juhlavuosi tai ei, copywriter pistää näppäimet laulamaan joka ikinen päivä… 😉

Vapautta 100% itse määriteltynä, menemistä ja tulemista, kansainvälisiä verkostoja, seminaareja ja juhlia… jne.
Vapaan copywriterin elämä kuulostaa melko mukavalta tähän asti vai mitä?
Jotkut vetävät tämän elämäntyylin vielä minua paljon pidemmälle – esim. copywriter-kollegani ja ystäväni Trevor ’Toecracker’ Crook Australiasta on käytännössä pysyvällä maailmanympärysmatkalla, tuskin pari viikkoa yhdessä paikassa…
Hän on viimeiset 10 vuotta ollut liikkeellä aina siellä missä löytyy kirjoitusrauhaa, hienoimmat auringonlaskut, gourmet-ruokaa ja oman alan kavereita.
Minulle taas perheellisenä sopii paremmin pitää kotipesää Suomessa, ja tehdä sopivasti ’pistoja’ ympäri maailmaa sen mukaan mihin asiakkaat ja omat mielenkiinnon kohteet milloinkin vievät.
Vapaan copywriterin elämä kiehtoo monia ihmisiä mm. näistä syistä:
- Vapaus tehdä missä ja miten tahansa – vaikka keskellä yötä, ilman housuja tai Balin viidakosta…
- Vapaus veloittaa työstäsi aivan miten paljon haluat – tosin toki jotta kauppaa syntyy, on tunnettava omat markkinat ja pystyttävä perustelemaan arvonsa…
- Vapaus ottaa loma isojen projektien välissä ja nähdä maailmaa tai mitä ikinä haluat…
- Luova työ yhdistettynä inspiroivien yrittäjien kanssa työskentelyyn – yhdistelmä parhaita asioita elämässä!
Ei hullumpaa näin päällisin puolin katsottuna, vai mitä…
Kuulostaako mukavalta elämäntyyliltä? Et ole ainut, joka niin ajattelee…
Älä ole kuitenkaan kateellinen – copywriting on varsin vaativaa hommaa, joka EI valitettavasti sovi kenelle hyvänsä.
Muutenhan sitä tekisi kaikki, ottaen huomioon kaikki tämän ammatin edut…
Valmista on tultava, ja copyn on toimittava tilanteesta riippumatta.
On niin sanotusti tehtävä tulosta.
Juuri tämä erottaa todellisen copywriterin ns. sisältöjä kirjoittavasta digikirjoittajasta.
Kyseessä on kaksi täysin erilaista eläintä, erilaisilla vaistoilla varustettuja, erilaisiin elinolosuhteisiin tehtyjä.

Jokainen copy-projekti on täysin omanlaisensa, ja tukena menestykseen on vain oma pää, kokemus (ja toisinaan mentori potkimassa oikeaan suuntaan).
Korkean tason vastuullista hommaa siis… 100% omaan tyyliin… mistä päin maailmaa hyvänsä toteutettuna.
Mutta harva silti ymmärtää, miten copywriter oikeasti ansaitsee rahansa. Siksi haluan raottaa tätä hieman seuraavassa kirjoituksessa. Copywriterin ammatti kiehtoo monia, mutta siihen liittyy myös turhaakin mystiikkaa. Pidä silmät auki seuraavaa viestiä varten, niin jatketaan juttua!